Katufilosofin kynästä: Voiko vieraille puhua?

Axmed Bahjad on somalialaissyntyinen helsinkiläinen, joka pitää hallussaan ainutlaatuista kävelyennätystä: hän on kävellyt joka ikisellä Helsingin kadulla. Axmed on paitsi kirjailija ja kirjojen suurkuluttaja, myös kävelyn ilosanoman saattaja. Axmed rakastaa kävelyä, ja kävelee joka päivä viidestä kolmeenkymmeneen kilometriä, tutustuen samalla uusiin ihmisiin.

Tämä kirjoitus avaa Kävelykipinän verkkosivuilla ilmestyvän kirjoitusten sarjan, jossa myös ”katufilosofiksi” kutsuttu Axmed pohtii erilaisia näkökulmia kävelyyn. Kävely on avain myös moniin laajempiin kysymyksiin aina yksilön terveydestä yhteiskunnan ongelmiin. Tervetuloa lukemaan!

Kävely on minulle tärkein tapa kohdata ihmisiä kaikilla elämän kävelyillä. Tämä ei onnistu ajamalla autoa tai osallistumalla kokoukseen tai johonkin tapahtumaan. Kävelytapaaminen on aina aito kohtaaminen, kun taas esimerkiksi kokoukset saattavat kestää muutamia tunteja ja niissä jokainen yrittää vakuuttaa muut omista näkökannoistaan.

Suomen hallitus, kuten muidenkin pohjoismaiden hallitukset, käyttävät paljon rahaa maahanmuuttaneiden integroimiseen. Ja minun on sanottava, että tuo raha ja yritys menee kyllä paljolti hukkaan. Jos Pohjoismaiden hallitukset kuuntelisivat minua, suosittelisin, että käytettäisiin ihan erilaisia tapoja saada ihmiset yhteen ja ymmärtämään toisiaan.

Tapaan yleensä päivittäin 20–50 henkilöä eri puolilla kaupunkia. Heillä on erilaisia ammatteja, koulutustaustoja ja elämänkatsomuksiakin.

Mitä opin tuhansien kaupunkikävelyjeni avulla on se, että ihmiset odottavat muiden tulevan heidän luokseen. Jos antaisin hallitukselle neuvoja, sanoisin että sen tulisi turvautua inhimillisen kulttuurin ja käyttäytymisen asiantuntijoihin. Jos pelkästään sosiaalityöntekijät ovat niitä, jotka tapaavat maahanmuuttaneita ja osoittavat sosiaalista huolenpitoa, miten voimme odottaa, että he saavat ihmiset tapaamaan toisiaan. Tarvitaan aitoja kohtaamisia suomalaisten ja tulokkaiden kesken.

Kävellessäni asumalähiöissä tapaan sekä rikkaita että köyhiä. Rikkaat asuvat hyvissä lähiöissä ja elävät niissä omaa elämäänsä. Heillä on käytettävissään kaikkea mahdollista. Köyhät taas kamppailevat toimeentulostaan.

Kantasuomalaiset työläiset ovat tyytyväisiä taloihinsa, saavutuksiinsa ja koulutustasoonsa. Tulokkaat touhuavat erilaisia juttuja/sekalaisia töitä saadakseen sen, minkä kantasuomalainen on saanut jo kauan sitten. Kanta-asukkaiden ja tulokkaiden tulisi integroitua/tutustua, mutta sitä ei tapahdu.

Kanta-asukkaiden ja tulokkaiden integroituminen on elintärkeää pitkällä aikavälillä. Kun sanon näin, viranomaiset eivät toimi tulokkaiden hyväksi järin tehokkaasti.

Mikä sitten on ratkaisu? Rohkaisisin ihmisiä ja erityisesti tulokkaita kävelemään useammin. Heidän on käveltävä eri lähiöissä joka päivä tai viikonloppuisin. Ja opeteltava tuntemaan naapuruston ihmisiä.

Hetkinen! Jokainen ei voi ruveta juttelemaan vieraan ihmisen kanssa kadulla. Vai voiko? Kaduilla liikkuu vain pari prosenttia kaupunkilaisista.

Siitä huolimatta on kaksi tapaa, joilla voi voittaa tämän sosiaalisen ahdistuksen. On hyvä ajatus ottaa tavakseen jutella oudoille ihmisille seuraavan kolmen kuukauden ajan.

Siitä voi tulla mahdollisesti automaattinen tapa ja siksi vieraiden kanssa juttelemisesta saattaa tulla mukava kokemus. Toinen ehdotus on hankkia mentori/ohjaaja. On hyvä ajatus etsiä/hankkia joku henkilö, joka tietää kuinka kadulla jutellaan ihmisille.

—

Axmed Bahjad

Author of Why I’m Walking Every Single Street in Helsinki: Decision, Health & Conversation.

From today, I am the only person who has ever walked every single street in Helsinki! Me.

People who have too much to do make time for walking. Me.