Tahkon tuntija ja seuraaja, professori Kalevi Heinilä siirtyi ajasta ikuisuuteen heinäkuun lopulla 98-vuotiaana. Tahko Pihkala -seura ry kunnioittaa merkittävää liikuntavaikuttajaa ja yliopistoliikunnan uudistajaa. Professori Heinilä tullaan muistamaan tuoreista ja voimakkaista kannanotoista, joiden keskeinen sisältö oli koko kansan liikuntaa esille nostava sanoma ja hyvin ”tahkomainen esitystapa”.
Minulla oli läheinen suhde opettajaani ja maisteriopintojeni ohjaajaan Kalevi Heinilään. Olin ensimmäisten opiskelijoiden joukossa, kun Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa aloitettiin opiskelu Liikuntasosiologian ja -suunnittelun laitoksella. Heinilä oli laitoksen johtaja ja ensimmäinen professori. Muistan hyvin vuosina 1975-76, kun hänen luennoille kiirehdittiin kuulemaan Kalevin uutta julistusta kuntoliikunnan kehitysmaasta – Suomesta. Ja siitä, kuinka asiat tulisi hoitaa kuntoon.
Ahmin tuolloin hänen oivalluksiaan ja kirjasin muistiin lukuisia liikuntaviestejä: ”Kansainvälisen kilpaurheilun mukaan suuntautunut urheilutoiminta on synnyttänyt meillä – kuten monissa muissakin olympiatavoitteen mukaan järjestäytyneissä maissa – toiminnallisen tyhjiön. Tämän tyhjiön paljon puhuvana symbolina on stadion, jossa vain 22000 istuu ja katselee, kun vain 22 urheilee.” Tämän sanoman hän toisti nyt kaksi vuotta sitten, kun kävimme Kalle Virtapohjan kanssa haastattelemassa häntä uuteen Tahko Pihkala -elämänkertateokseen. Nyt viesti oli Olympiakomitealle, jonka yhteyteen haluttaisiin kaikki liikunta keskittää. Kalevi Heinilän viesti oli: ”Ei onnistu johtaa kuntoliikuntaa olympiaurheilun keinoin.”
Professori Kalvi Heinilä oli suosittu ja aina haluttu vieras Tahkon Turpakäräjille. Vuonna 1983 hän puhui Veikkaus Oy:n suuressa luentosalissa kuulijoille aiheesta ”Kuntoliikunnan markkinat”. Häntä kommentoivat professori Paavo Seppänen ja kirjailija Erkki Palolampi. Nämä puheenvuorot aiheuttivat salissa vilkkaan keskustelun. Johtopäätökseksi voidaan kirjata Kalevi Heinilän loppuviesti: ”Kuntoliikunnan kehittämistyössä tarvitaan nykyistä enemmän yhteistyötä ja samalla voimavarojen keskitettyä käyttöä. Maamme kuntoliikunta tarvitsee tärkeytyvällä tehtäväalueellaan oman yhteisen etu- ja keskusjärjestön – Jyväskylään!”
Lopuksi muistelen kiitollisin mielin Kalevi Heinilän apua sekä monissa kuntoliikunnan kysymyksissä Suomen Ladun piirissä että graduni ohjaamisessa. Työn ohjaus saattoi tapahtua Laajavuoren hiihtoladulla tai Jyväskylän kodissamme kahvikupin ääressä. Syntyi hieno opettaja-oppilas -suhde, joka jatkui aina Kalevi Heinilän viime vuosiin asti.
Tuomo Jantunen LiTM -77, Tahko Pihkala -seuran pj