Tahko Pihkala -seura kerää muistoja Tahkosta omiin arkistoihinsa ja niitä julkaistaan myös näillä sivuilla. Ne voivat olla lyhyitä tai pitkiä. Omia muistelmia tapaamisista Tahkon kanssa tai Tahkon muistiin kirjoitettuja puheita. Myös tulkinnat ja kannanotot liittyen Tahkon teeseihin ovat tervetulleita.
Valmiit tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen tuomo(at)jantunen.fi
Ilkka Vuoren puhe Tahko-illassa Kuokkalan kartanossa v. 2013
Professori Lauri ”Tahko” Pihkala on tunnettu monista aloitteista ja aikaansaannoksista urheilun ja liikunnan alueella: urheiluopisto, pesäpallo, koulujen hiihtoloma, Salpausselän kisat, laturetket, Suomen Latu jne… Yleisessä tietoisuudessa Tahkon merkittävä työ kansanterveyden edistäjänä on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tälläkin alueella hän osoitti tarkkaa huomiokykyä ja aikaansa edellä olevia näkemyksiä epäkohdista sekä esitti ennakkoluulottomia toimia niiden vähentämiseksi.
Syyttäjänä toimii Tapani Frantsi teemalla:
”Suomi ei tarpeeksi suuntaa hakemaan urheiluoppeja ulkomailta vaan käpertyy. Herätys opiskelijat!”
Asianomistajina ovat liikunnan opiskelijat ja todistajina mm. opettajat.
Käräjätuomarina toimii vt Juhani Salmenkylä.
Ilmoittautumiset sähköpostitse tuomo(at)jantunen.fi
21.2.2013 Tanhuvaaran urheiluopistolla istutut Tahkon Turpakäräjät puuttuivat lasten hiihtolomien viettoon.
Syyttäjänä toimi Marja-Sisko Pihl otsikolla:
”Hiihtolomat ovat hiihtämistä varten”
80 vuotta sitten Lauri ”Tahko” Pihkala oli huolissaan koululaisten (ja heistä kasvavien aikuisten) fyysisestä kunnosta ja hiihdon tulevaisuudesta. Hän ajoi läpi ajatuksen hiihtolomasta, liikunnallisesta tauosta koulutyöhön. Mitä hän mahtaisi ajatella nyt? Tauko koulutyöhän on tarpeen, mutta kuinka se käytetäänkään?
Kirjannut muistiin Heikki Klemola
”Ainakaan minä en tiedä toista liikuntamuotoa, joka vastaisi eri ikäkausien makua ja tarpeita niin laajassa asteikossa kuin hiihto. Sen merkitys ikä- ja yleensä isoille ihmisille, vastakohtana pikkuväelle ja kasvukansalle, ei rajoitu vain siihen, että sitä voidaan harjoittaa hiihtourheilumme tienraivaajana Lönnrotin tavoin haudanpartaalle saakka. Kenties arvokkainta on hiihdossa täysi-ikäiselle – noin kolmistakymmenistä eteenpäin – sen ainoalaatuinen käyttö: kelpoisuus liikunnasta vieraantuneelle ja nuoruusvuosiensa liikkumakunnon menettäneelle ja kenties jo rasvojensa rasittamalle henkilölle, ellei nyt aivan vaivattomana, niin ainakin siedettävästi tuskattomana jälleenkuntoutumisen aloittamismenetelmänä, avaimen kadotettuun paratiisiin.