Tahko Pihkala -seuran missiona eli tehtävänä ja päämääränä on kansan kunnon, innovaatioiden ja liikuntainnostuksen edistäminen Tahkon tapaan. Tämä on muotoiltu seuran uudessa strategiassa, jonka hallitus sai valmiiksi joulukuun puolessa välissä. Strategia heijastelee jo seuran perustamisaikaan luotuja toimintaperiaatteita, ja tiivistää seuran olemassaolon ytimen.
Kaikessa toiminnassaan seura noudattaa arvojaan, jotka on nyt listattu ylös. Arvot nousevat pitkälti Tahkon omasta toiminnasta ja arvoista kuntoliikunnan vankkumattomana edistäjänä. Seura tahtoo vaalia liikunnan iloa, tunnistaa liikunnan tuoman hyvinvoinnin ja terveyden, urheilun osalta korostaa sen rehtiyttä, sekä pyrkii toiminnassaan innovatiivisuuteen. Kriittinen ajattelu niin liikunnan kuin urheilunkin ilmiöitä kohtaan säilyy mukana.
Seuran tärkeimmät tehtävät tiivistyvät kolmeen. Seura pyrkii yhteiskuntavaikuttamiseen esimerkiksi aloitteiden sekä jokavuotisten Turpakäräjien osalta. Seura järjestää ja koordinoi konkreettista liikunnan edistämistoimintaa, kuten kävely- ja hiihtokampanjoita. Lisäksi seuralla on julkaisutoimintaa, sekä verkossa että painettuina julkaisuina.
Pitäkäämme seura pystyssä ja Tahkon lippu korkealla seuraavat neljä vuotta sekä vielä sen jälkeenkin pitkälle tulevaisuuteen. Muistakaamme Tahkon sanoin, että ”liikunta ei ole ainoastaan terveydenhoidon vaan koko elämän olennaisin ilmiö.” (Suomalainen Suomi 3/1945)
Artikkelikuva: Tahko vuonna 1970. Pekka Kyytinen / Museovirasto